Hienoa, olet valinnut murhamysteerit ohjelmapalveluksi yritysjuhliisi, syntymäpäiville, tykypäivään tai asiakastilaisuuteen. Miten asiat varauksen jälkeen etenevät?
Murhamysteerin varauksen jälkeen otamme selvää tilan sopivuudesta murhamysteeriin. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että millä versiolla mysteeri toteutetaan tai tarvitseeko tilan ikkunat peittää mysteeriä varten. Jos murhamysteeri on jonkun yhteistyökumppanimme tiloissa, niin tiedämme tilan sopivuuden
Ohjelmapalvelu murhamysteeri
Murhamysteeeri on ohjelmapalvelu, jossa osallistujat ovat eri teeman mukaisissa rooleissa. Joku pääsee hengestään ja muut yrittävät selvittää, kuka on murhaaja ja mikä on motiivi.
sunnuntai 7. huhtikuuta 2013
tiistai 26. maaliskuuta 2013
Murhamysteeriteemat
Jokainen murhamysteeri sijoittuu eri aikakauteen tai teemaan. Valitse teemoista itsellesi mieluisin. Murhamysteeriin liittyvä rekvisiitta on myös teeman henkeen valittu. Nettisivuiltamme löytyy myös eri teemoihin sopivia pukeutumisvinkkejä ja joihinkin jopa musiikkia, jotta tunnelmaan pääsy helpottaa. Pelaajanoppaassa on myös pukeutumiseen liittyviä ohjeita. Murhamysteeri on hauska kokemus, jossa voit pukeutua teemaan mukaan ja eläytyä toiseen aikakauteen. Murhamysteerit on
keskiviikko 18. heinäkuuta 2012
maanantai 25. heinäkuuta 2011
Mafia murhamysteeri
Mafia murhamysteeriä on kesän aikana tuunattu ja videotrailerikin on valmistunut.
keskiviikko 12. toukokuuta 2010
Mikä on murhamysteeri?
Murhamysteeri on maailmalla erittäin tunnettu ohjelmapalvelu, jossa jokaiselle osallistujalle annetaan rooli, jota he illan aikana ohjeiden mukaan esittävät. Valmiita vuorosanoja ei ole ja ohjelma muotoutuu aina osallistuvan porukan mukaan. Yksi murha on etukäteen käsikirjoitettu ja sitä illan aikana selvitellään. Kuka on murhaaja ja mikä on motiivi? Mitä sanoo todistusaineisto?
Tilaisuus on kirjoitettu 10-80 hengelle ja ohjelman kesto on 2-3 tuntia. Murhamysteerin yhteydessä voidaan myös ruokailla.
Ketkä käyttävät ohjelmapalveluja ja mihin niitä tarvitaan?
Ohjelmapalveluja käyttävät lähinnä yritykset, jotka haluavat järjestää henkilökunnalle tai asiakkaille mieleenpainuvan tilaisuuden. Murhamysteeristä puhutaan vielä useiden viikkojenkin kuluttua.
Miksi ravintolan kannattaa käyttää ohjelmapalveluja?
Suomessa murhamysteeri on aivan uudentyyppineen ohjelmapalvelu, joka tuo myös ravintolalle lisäasiakkaita. Miksi mennä vain syömään kun samalla voi kokea myös elämyksen.

Tunnisteet:
matkailu,
murhamysteeri,
ohjelmapalvelu,
ohjelmapalveluita,
ohjelmapalvelut,
tyky
Tilaa:
Blogitekstit (Atom)